viimeisimmät
Suomeen kohdistuvan perinteisen Venäjän hyökkäysuhan kasvamisesta ja perinteisten turvallisuustakeiden tarpeesta ja uskottavuudesta on väitelty. Samalla ovat jääneet liian vähälle huomiolle suomalaisten muut turvallisuusuhkat, joita voi pitää jopa Venäjän perinteistä uhkaa suurempina. Koko ihmiskuntaa uhkaavat ilmastomuutos, luontokato ja jostakin konfliktista valloilleen päässyt ydinaseiden käyttö.
Meitä uhkaavat myös globaali taistelu vähiin käyvistä luonnonvaroista, kuten vedestä ja uuden teknologian tarvitsemista raaka-aineista. Meitä uhkaa globaalin köyhyyden laajeneminen, sen aikaansaama kärsimys, pakolais- ja muuttajavirtaukset ja konfliktit. Meitä uhkaavat myös kansainvälinen terrorismi ja rikollisuus.
Kuten monissa aiemmissa valtiollisissa turvallisuusselonteoissa on todettu, nämä uhkat edellyttävät kansainvälistä yhteistyötä, sääntöperäistä yhteistyötä, YK peruskirjan ja ihmisoikeussopimusten vahvistamista. Sotilaallinen voimannäyttö ja voimankäyttö kasvattavat näitä uhkia. Vastakkainolon lisääntyminen tekee näiden uhkien vähentämisen vaikeammaksi tai ehkä jopa mahdottomaksi.
Nyt reaktiona Venäjän häikäilemättömän Ukrainaan hyökkäämiseen huomio keskittyy sotilaalliseen turvallisuuteen, mutta sanotaan myös, että Euroopan ja myös kansainväliset turvallisuusrakenteet on uudistettava. Emme vielä tiedä, mitä kaikkea se tulee merkitsemään.
Esimerkiksi Ukrainan suhteen tavoitteeksi ei näytä riittävän aselepo ja Venäjän painostaminen ei-sotilaallisten vaikutuskeinojen kautta vetäytymään Ukrainan alueilta. Ei, nyt sanotaan, että tavoitteena on sodan voittaminen, Venäjän perinpohjainen lyöminen sotakentillä. Sodan jatkaminen tällaisen tavoitteen puolesta koko Euroopan turvallisuuden rakentamiseksi merkitsee aselevon ja rauhanneuvottelujen kiireellisyyden sivuuttamista. Samalla se merkitsee Ukrainan ja Venäjän sotilaiden ja siviilien kuolemien ja vammautumisten pitkittymistä.
”Uudet” turvallisuusrakenteet näyttävät kovin vanhanaikaiselta lännen yhtenäisyyden rakentamiselta yhteistä vihollista vastaan. Yhtenäisyys on voimapolitiikan ja asevarustelun kiihdyttämisen yhtenäisyyttä ja sitä tukevan sotilaallisen liittoutumisen tiivistämistä.
Suomen Nato-jäsenyys on yksi pienehkö osa tätä uutta kansainvälisten suhteiden järjestelmää. Se on tosiasiassa jo päätetty, sitä ei voi estää, sen tuomiin muutoksiin pitää valmistautua. Mutta pahinta on, että monet uskovat Suomen turvallisuuden tätä kautta vahvistuvan, vaikka se heikentyy.
Se heikentyy, koska kansainvälinen ilmastomuutoksen ja luontokadon hillitseminen tulee vaikeammaksi (ellei mahdottomaksi), koska ydinsodan valloilleen pääsyn riski kasvaa. Se heikentyy, koska resursseja ei anneta enemmän vaan vähemmän maailman köyhyyden vähentämiseen ja esimerkiksi köyhien maiden kattavan koronarokotuksen aikaansaamiseen. Ja samalla myös terrorismin ja kansainvälisen rikollisuuden riski kasvaa ja demokraattisempien valtiohallintojen korvautuminen autokraattisilla hallitsemistavoilla voi tapahtua milloin minkin suurvallan suojaamana.
Minusta Suomen hallituksen ja eduskunnan edessä oleva haaste on; miten estämme turvallisuutemme kauhistuttavan romahtamisen kansainvälisen suhdejärjestelmän muuttuessa? Elämme pelottavan vaikeita aikoja ja olemme mukana onnettomissa virhevalinnoissa. Niiden linjalla ei ole pakko jatkaa. Asevarustelun kiihdyttämisen ja vastakkainolon syventämisen sijasta on palattava laajemman turvallisuusnäkemyksen linjalle. Vieraiden tukikohtien ja ydinaseiden sijoittamisen välitön kielto olisi pieni alku. Mutta paljon enemmän tarvitaan, jotta voisi alkaa paluu sääntöperäisen kansainvälisen suhdejärjestelmän vahvistamisen tielle, aktiivisen vakauspolitiikan tielle.
Juhani Lehto
professori emeritus
Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen